Näytetään tekstit, joissa on tunniste laaksot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laaksot. Näytä kaikki tekstit

9. maaliskuuta 2016

Blogi puutarhana 2

Kukkakaupassa  - Flower shop

Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Blogisisko-blogissa, jossa puutarhakirjoitukset olivat yhtenä aiheena monista. Liitän tähän kuvia puutarhoista, joita minulla oli meidän asuessamme Kanadassa yhdeksän vuotta.

Minulla ei ole ollut koskaan kesämökkiä. Emme aikoinaan hankkineet sitä, kun sekä tyttäreni että minä olemme hyvin allergisia hyönteisten pistoille, tyttäreni pikkulapsesta saakka. Lasten pieninä ollessa saimme olla kesäsin pari viikkoa sukulaisten kesämökillä, ja pienille lapsille se aika oli riittävän pitkä. He sanovatkin: Olihan meillä kesämökki.

Kanadassa asuimme ensimmäiset neljä vuotta taloissa, joissa oli puutarha. Ensimmäistä niistä laitoin kuntoon, ja löysin sieltä ihmeitä. Kauan sitten puutarhaa oli hoitanut Suomessa puutarhaneuvojan koulutuksen saanut nainen. Hänen työnsä jälkiä näkyi: eksoottisen värisiä tulppaaneja putkahti esiin yllättävistä paikoista, löytyi jälkiä kivikkopuutarhasta, jonka sain elvytettyä.


IMG_2649-1

Ystäväperhe toi meille ratsastuskoululta ison lastin hevosenlantaa tuliaisiksi, ruusut ja muut kukat rehottivat. Pohjakerroksessa oli pyykipesukone ja -kuivaaja, jonka kosteus oli johdettu ulos putkea myöten. Istutin ulostuloaukon viereen muun muassa gladioluksia, ja ne alkoivat kukkia aikaisin. Kasvatin vaaleanpunaisia gladioluksia, jotta pinkkiin ihastunut pieni tyttäremme saisi niitä huoneeseensa.

Villiviinit oli revitty pois talon ympäriltä juuri ennen meidän tuloamme ja koottu läjäksi autotallin taakse. Kannoin juurakoita takaisin ja ripustin niitä sopiville paikoille. Istutin pajuja aidaksi toiselle puolelle pihaamme, sillä viereinen talo oli rappiolla kuten toisellakin puolella oleva. Google-kuvista olen nähnyt, että pajut ovat kasvaneet komeiksi!


Tiinakirsikkapuussa1

Tiina-kissamme Toronton rappeutuneen puutarhan kirsikkapuussa

Muutimme pikkukaupungista Torontoon, ja vuokrattuun paritalon puolikkaaseen kuului rehevä, mutta täysin ränsistynyt puutarha, josta olenkin kertonut Blogisiskot-blogissa muun muassa kirjoituksissa Puunvihaajat ja Pesukarhu päärynäpuussa. Kissat rakastivat päärynäpuuta yhtä paljon kuin pesukarhut.

Seuraavat viisi vuotta asuimme pienkerrostalossa, joka oli lähellä metropysäkkiä - halusimme asua lähellä julkista liikennettä ja asunnossa, jossa ei ole ollut kokolattiamattoja ja kuumailmalämmitystä.


Our home in Toronto

Kukat viihtyivät olohuoneessa

Talon takana oli hyvin hoidettu nurmikko, keskellä pihaa kasvoi puu, jonka oksien varjoon ripustin kesäisin joulukaktuksen ja pidin sitä siellä pitkälle syksyyn.

Talon edessä kasvoi koristeomenapuu, ja portaien vieressä olevaan laajaan sementtilaatikkoon istutin suuren joukon ahkeraa liisaa. Se viihtyi talon varjossa niin hyvin, että joskus ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään kukkien suuruutta. Laitoin nuo kukat ne muistoksi Euroopasta ja etenkin Pariisista, jossa niitä kasvaa paljon Luxembourgin puistossa.

Torontossa

Hyvin tärkeäksi muodostui meille kotimme lähellä oleva laakso. Juuri Torontolle ominaisten rotkojen ansiosta tutustuimme hyvin Kanadan ja erityisesti Toronton alueen luontoon, sen kuuman ja rehevään kesään.

Lehmukseni

Muuutimme Suomeen ja asuimme 20 vuotta kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Ei ollut omaa parveketta, mutta ikkunoista näkyi Johanneksen puisto. Koin sen puutarhanani, jonka lehmuksiin rakastuin. Orkideat viihtyivät erinomaisesti pohjoisenpuoleisilla ikkunoilla. Amaryllikset puhkesivat kukkaan yhä uudestaan, sillä pidin niitä talvella keittiöneteisen ikkunalaudoilla viileässä.Yhteen aikaan minulla oli 60 ruukkukasvia, ja vanhimmalla lapsella omassa huoneessaan melkein yhtä laaja kaktuskokoelma. Suurin osa Blogisisko-blogin kukkakuvista- ja kirjoituksista on tuon asunnon ajalta.

Muutimme vuonna 2009 Töölöön, jossa meillä on erkkeri. Se on kokonaan eri juttu.
P.S. Toronton laaksot ja ihmeellinen luonto innostivat minut kirjoittamaan Aurora-tyttökirjat. Ne ilmestyivä't 1990-luvulla, mutta otin niistä omalla kustannuksellani yhteisniteen. Siinä on kolmu ensimmäistä kirjaa. Toinen osa niissä kertoo Helsingistä, jossa oli 1900-luvun alussa keskustassakin puutaloja, joisa oli kasvimaat ja pihapuutarhtat. Toronto ja Helsinkin olivat siihen aikaan yhtä suuria, 100 000 asukkaan kaupunkeja.


ISBN 978-952-286-355-3 AURORA-KIRJAT 1-3 YKSISSÄ KANSISSA
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora Myös muissa nettikaupoissa, myös e-kirjana esim Ad Libris
Lisätietoja Vaahteralaakson Aurora-blogissa, esim kirja-arvosteluja

10. maaliskuuta 2015

Toronton laaksot

003-1-1

Photo: Anna Amnell

Olen asunut kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa, ja minulta kysytään vieläkin onko minulla ikävä sinne. Ikävöin jotakin: Pohjois-Amerikan kaunista luontoa. Torontossa kiinnyin etenkin laaksoihin.
Tämä Don-joen laaksossa sijaitseva puisto on mukana Aurora-kirjoissani sellaisena, kuin se oli 1900-luvun alussa.

Toronton syvät laaksot muodostavat urbaanin metsän. Laaksojen jyrkät reunat, vuolaasti tulvivat joet ja laaksoissa usein raivonneet rajut myrskyt ovat olleet syynä siihen, että laaksoihin ei ole  rakennettu taloja. Suurin osa laaksoista on säilytetty luonnonpuistoina, jotka ovat miltei koskemattomassa tilassa. Toronton seutu muodostui viimeisen jääkauden aikana eli noin 12000 vuotta sitten.

Suurin laaksoista, Don Valley, on Suomessakin tunnettu Ernest Thompson Setonin luontokirjoista, joissa laakso esiintyy vielä luonnontilassa. Juuri Don Valley on joutunut kokemaan suuria muutoksia Toronton muuttuessa suurkaupungiksi.

Ernest Thompson Seton asui kouluvuotensa 1800-luvun loppupuolen Torontossa, jonne hänen perheensä oli muuttanut Englannista. Hänen sukulaisensa omistivat torontolaisen laakson reunalla olevan Spadinan kartanon, joka on ollut osittain esikuvana Aurora-kirjojeni kartanolle. Spadina toimii museona, ja on nykyään entistettynä 1920-luvun asuun (ks Facebook/Spadina Museum).
Vierailin Spadinassa useaan kertaan Torontossa asuessani.

Aurora-kirjojen Vaahteralaakso on yhdistelmä useita laaksoja, joissa kävelin Torontossa asuessani.  Laaksojen luonto on ainutlaatuista, sillä jääkauden aikana niihin muodostui aivan oma kasvillisuus, joka poikkeaa niitä ympäröivästä luonnosta. Pidin luontopäiväkirjaa laaksossa kävellessäni, sillä aloin jo silloin 1980-luvun lopppuolella suunnitella kirjaa Torontosta. Laaksolla oli siinä hyvin tärkeä osuus. Niinpä esikoiskirjani alkaakin kuvauksella laaksosta, joka on tavallaan yksi päähenkilöistä sekä ensimmäisessä että kolmannessa kirjassani.

Sekä ensimmäinen että kolmas Aurora-kirjani alkavat tästä myyttisestä laaksosta. Toronton synty ensimmäisessä ja kolmannessa myrsky, joita oli laaksoissa usein. Kirjoitin Aurora-kirjat palattuani Suomeen, vasta 1990-luvulla. Kirjat ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä on kirjastoissa. Nyt kolme ensimmäistä on yksissä kansissa yhteisniteessä, joka on myös e-kirjana. (Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora 2014)

Toby

Toby-kissa haudattiin laaksoon. Toby esiintyy Aurora-kirjoissa omana itsenään. (Piirros on poikani Matti Amnellin kuvitusta ensimmäiseen Aurora-kirjaan.)

Artikkelini sokerivaahteroista  ilmestyi Suomen luonto -lehdessä: Suomen luonto. 1988: 2, s. 36-37. (Kirjoitin silloin nimellä Pirkko Pekkarinen)
Don Valley -laaksossa kasvoi yli 40 metriä korkeita sokerivaahteroita, jotka olivat yli metrin läpimitaltaan. (Charles Sauriol "Rememebering Don")

Lisää puista kotisivublogissani
http://amnellanna.blogspot.fi/2015/03/lehmukset-ja-sokerivaahterat.html

Aurora-blogissa on paljon luontoaiheisia kuvia ja kirjoituksia. Katso hakusanat Aurora-blogin pohjassa.
http://aurorakirjat.blogspot.fi

24. syyskuuta 2011

Laakso puutarhana

Don Valley, Toronto by Anna Amnell
Don Valley, Toronto, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Tämä laakso oli monta vuotta puutarhani, jossa kävelin mieheni kanssa toisinaan päivittäin. Sen luonto oli hyvin rikasta. Vielä hienompi se oli ollut 1900-luvun alussa, jolloin se oli vielä neitseellisessä tilassaan. Siellä oli jättiläismäisiä sokerivaahteroita.  Don Valleyn laaksossa kasvoi yli 40 metriä korkeita sokerivaahteroita, jotka olivat yli metrin läpimitaltaan. (Charles Sauriol "Rememebering Don")

Kun Toronto kasvoi, Don-joen ja sen sivujokien laaksojen ympärille rakennettiin kaupunki, jossa miljoonia asukkaita. Tuli teollisuutta ja saastetta.

Tähän laaksoon hautasimme kanadalaisen kissamme Tobyn, joka jäi auton alle. Lähetin sen aikamatkalle elämään 1900-luvun alun maailmassa, kun kirjoitin Tobyn heti ensimmäiseen kirjaani. Siellä on myös toinen kissamme Tiina. Muut päähenklöt ovatkin fiktiota.
Laaksot Aurora-kirjoissa