Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaista. Näytä kaikki tekstit

6. kesäkuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

without an umbrella




Sain nämä kysymykset Paulalta viime kuussa, jolloin olin matkoilla. Nyt alan hoitaa tätäkin asiaa.  Minulla ei ole puutarhaa, mutta rakastan kukkia, ostan niitä kukkakaupasta, kasvatan joitain kotona ja nautin puistoista ja kukista julkisilla paikoilla.


Haasteeseen kuuluu vastata 11 saamaasi kysymykseen, sitten esittää 11 uutta kysymystä ja lähettää ne kysymykset 11 bloggaajalle.

"Kysymykseni mää esitä täl kerttaa yleiskiälel", kirjoittaa Paula, joka pitää murreblogia.

1. Minkä kukan ojentaisit prinsessa Estellelle ristiäislahjaksi?
Valkoisen orkidean
2. Monet puutarhamieliset ihmiset tykkäävät kirjoittaa. Mikä yhdistää kirjoittamisen ja puutarhan?
Ainakin pitkäjännitteisyys
3. Monet puutarhamieliset ihmiset tykkäävät kissoista ja/tai koirista. Miksi?
Ne ovat kaikki osa luontoa.
4. Luettele kaikki tietämäsi kukat ja kasvit, joiden nimi viittaa tavalla tai toisella kissaan tai koiraan.
Mainitsen vain kissankellon, erään lapsuuteni lempikukista.
5. Mikä on puutarhaunelmasi yhteen lauseeseen tai sanaan tiivistettynä?
Tällä hetkellä: puutarha, jossa häärii pari puutarhuria ja minä vain ihailen heidän työnsä tulosta.
6. Mikä oli ensimmäinen kasvi, jonka istuttamisen muistat ja miten sen kasvin kävi?
Ensimmäinen puutarhani oli Kanadassa ja siirsin sinne takaisin villiviinit, jotka oli revitty pois. Alkoivat kukoistaa ja peittivät monta rumaa paikkaa.
7. Mikä on suhteesi tunkioosi, kompostiisi tai kompostoriisi?
Mysteeri.
8. Mikä on mielestäsi pahin rikkaruoho?
Voikukka
9. Mitkä rikkaruohot jätät tai jättäisit kitkemättä?
En osaa sanoa.
10. Mihin kukkaan tai kasviin (puutarhassasi) olet kyllästynyt ja miksi? 
-
11. Jos saisit valita puutarhaan yhden uuden kasvin, minkä nyt valitsisit.
Jos aloittaisin puutarhan nyt, laittaisin sinne ensimmäiseksi pioneja. Rakastan niitä, ja odottaisin, milloin ne alkavat viihtyä puutarhassani ja tuottaa kukkia. Jos saisin valita kaksi, toinen olisi jouluruusu.  Näet, että haluaisin puutarhassani olevan monivuotisia kevään ja alkukesän kukkia.

Lähetän nämä kysymykset Hannalen paratiisiin.

29. syyskuuta 2011

Sinulla on kiva blogi -tunnustus


Olen saanut Nojatuolipuutarhuri-blogiin hauskan tunnustuksen: Sinulla on kiva blogi. Sanataituri ja porin murteen tutkija Paula Eskola on sen ojentanut Arkiporinaa-blogistaan. Tähän palkintoon liittyy tehtävä. On vastattava seuraaviin kysymyksiin.

1. Käsityösi, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten. Liitä mukaan kuva.
Pennsylvania Dutch Quilt, jonka ristipistot ompelin (Nimi tarkoittaa 'Pennsylvanian saksalainen', vaikka sana Dutch tarkoittaa tavallisesti hollantilaista). Täkkini tikkasivat ammattilaiset, sillä minulla ei ollut niin isoa tikkauspöytää eikä edes tilaa sellaiseen. Lue koko juttu linkistä. Ylitin jo ristipistojen tekemisessä itseni. Tikattu täkki on ollut jo 20 vuotta seinällämme. Sen aihe sopii hyvin tähän blogiin. Kuva on otettu jouluna edellisen asuntomme ruokasalissa. Se on nyt makuuhuoneessamme.

My Pennsylvania Dutch quilt

2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt. Liitä mukaan kuva.
Joudun mainitsemaan kokonaisen kaupungin, Firenzen nähtynä Uffizin taidegallerian ikkunasta. josta otin valokuvan:

Arno, Ponte Vecchio, Florence

3. Laulu, joka koskettaa sinua kovasti. Liitä mukaan linkki ja sanoitus.
Laulut, joita äitini lauloi. Niitä oli paljon.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi.
Selkäkivut. Minulla on ollut niitä aina. Ehkä selkäni vahingoittui, kun kaaduin lapsena jäämäessä. Laskin mäen seisaallaan! Olin poikamaisen peloton tyttö, sillä olin leikkinyt koko varhaislapsuuteni enoni kanssa, joka oli vain 10 vuotta vanhempi kuin minä.

5. Mistä asioista nautit eniten arjessasi?
Arjessa, siis joka päivä: Mieheni seurasta, klassisesta musiikista jota kuuntelen iTunesin kautta radiosta kirjoittaessani ja korjatessani tekstejäni, lukemisesta, Internetistä, digikuvaamisesta, iltakävelyistä.

Haluan ojentaa tämän tunnustuksen Aili Nupposelle blogiin Aili-mummon arkea.