Kotona tai vappujuhlissa
Vappua juhlittiin jo keskiajalla
29. huhtikuuta 2013
26. huhtikuuta 2013
23. huhtikuuta 2013
20. huhtikuuta 2013
16. huhtikuuta 2013
Torontossa
Ulko-oven vieressä oli kaksi sementtilaatikkoa, joissa kasvoi annansilmiä. Meksikkolaisessa ruukussa viettii kesää peikonlehti ja sen juurella annansilmät.
15. huhtikuuta 2013
Luonto suurkaupungissa
Pesukarhut kuuluivat Toronton eläimistöön. Lue kirjoitukseni pesukarhuista: Pesukarhu päärynäpuussa
Se on ilmestynyt Koululainen-lehdessä. Onneksi siihen aikaan lehtijutun oikeudet jäivät kirjoittajalle. Kirjoitin jutun nimellä Pirkko Pekkarinen.
Se on ilmestynyt Koululainen-lehdessä. Onneksi siihen aikaan lehtijutun oikeudet jäivät kirjoittajalle. Kirjoitin jutun nimellä Pirkko Pekkarinen.
12. huhtikuuta 2013
11. huhtikuuta 2013
10. huhtikuuta 2013
Aamu Amerikan maaseudulla
Amerikan luonto tuli läheiseksi lukuisilla telttailumatkoilla eri puolille mannerta. Kuva suurena
Vanhoja kuvia kukistani
Komea joulukaktukseni täydessä kukassa vuonna 2006. Tämä kaktus ei kestänyt muuttoa uuteen asuntoon.
8. huhtikuuta 2013
Little Garden
Sain mieheltäni lahjaksi ennen pääsiäistä tämän minipuutarhan, jossa oli alussa pääsiäiskukkia ja johon olen laittnut nyt ruukkuja, joissa aloittelevat saintpauliat.
Little Gardenissa saintpauliat
Lehdet ovat olleet juurtumassa, ja nyt kokeilen, tuleeko uusiin saintpaulioihin kukkia.
7. huhtikuuta 2013
5. huhtikuuta 2013
2. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























